Kategoria: Yleinen

Artikkeli Kalevala Korusta Kaltioon

Sain Kaltiolta – Pohjoisen kulttuurilehdeltä tehtäväksi kirjoittaa vuoden 2017 ensimmäiseen numeroon artikkelin:

RAKASTETUN KALEVALA KORUN TARINA 80 VUOTTA ­– Rohkea. Ajassa. Aito -juhlanäyttelykiertue lähti liikkeelle Oulusta.

Alla katkelma korusuunnittelija Kirsti Doukasin haastattelusta:

” Näyttelyssä esillä oleva Naisen ääni – teemakoru on Kirsti Doukasin suunnittelema kaulariipus, joka juhlisti Suomen naisten äänioikeuden 100-vuotisjuhlavuotta vuonna 2006. Suuri yhteiskunnallinen teema vaati korusuunnittelijalta paljon taustatyötä ja oli kaiken kaikkiaan prosessina haastava. ”Miltä äänioikeus oikein näyttää?” Doukas kertoi miettineensä ja päätyi lopulta ajatukseen, ettei kukaan voi yksinään saada äänioikeutta aikaan.

Niin alkoi syntyä korun pitsimäinen kukka-aihe, joka ei kestäisi yksinään vaan tarvitsi ympärilleen yhdistävän verkon. Doukas kertoi ihmisten näkevän Naisen ääni -korussa ilotulituksen tai voikukan hahtuvapallon. ”Kun siihen puhaltaa, lähtee siementen mukana maailmalle tärkeä viesti”, Doukas maalaili.”

Kalevala Koruja myös ikäihmisillä

Tuiran palvelukeskuksen ikänaisilla on monilla Kalevala Koruja: riipuksia, sormuksia ja korvakoruja. Korut herättivät keskustelua ja seuraavia toteamuksia:

“Kauneus ilahduttaa. Hukkaan menneiden korujen löytyminen vuosien jälkeen myös ilahduttaa.”

“Kaikilla ei ole ollut koruja. On ollut lainassa sisaren koru vuosikymmeniä.”

“Tavaran arvo ei ole niin tärkeä vaan siihen liittyvä muisto.”

“Naisen äänen rinnalla on miehen ääni.”

“Ihastukselta 18-vuotiaana saatu koru on jäänyt naisen mieleen.”

“Mies osti vaimolleen koruja. Mies halusi ostaa kadonneen vihkisormuksen tilalle uuden.”

 

 

Kokoonnuimme tuttuun Tuiran palvelukeskuksen kirjastohuoneeseen. Melkein kaikki ryhmäläiset pääsivät paikalle. Hennan kanssa järjestelimme rekvisiitan paikoilleen. Rauha laskeutui tekemiseen. Meillä oli vastassamme lämmin ja ymmärtäväinen ikäihmisistä koostuva yleisö, jolta kaipasimme kommentteja siitä, olemmeko oikealla tiellä.

Elämän Kenkien ensimmäiset kymmenen minuuttia alkoivat aamutossujen tassuttelulla. Siirryttiin nykypäivästä lapsuusaikoihin ja kokemuksiin siellä.

Äidin ja lapsen suhdetta on tärkeä käsitellä. Kengät keskustelevat, mutta myöskin ikäihmisten muistot puheena ja liikekielenä. Kyseessä ei ole pelkästään esityksen alku vaan syvä tutkielma elämän kulusta Suomen itsenäisyyden alkuvuosikymmenien ihmisten ajatuksista ja valinnoista.

Keskiössä on eletty elämä, joka ansaitsee tulla esiin.

Aplodien jälkeen alkoi keskustelu. Demoesitys oli tuntunut yleisöstä tutulta. Yleisö totesi, että lapsuusaika oli ollut köyhää aikaa, jolloin ei ollut paljon vaatteita kaupoissa. Ne piti tehdä itse. Äidin tekemä takki oli uusi joka tapauksessa, vaikka se oli yhdistelmä kahdesta eri vaatekappaleesta.

Variksenjalat herättivät paljon keskustelua. Niiden oikea nimitys oli variksensaappaat, jotka syntyivät, kun lapsena käveltiin avojaloin rantaan ongelle. Lika tarttui jalkoihin savisesta maasta sateen jälkeen.

Saunassa jalkoja ei kuitenkaan pesty juuriharjalla vaan pehmeämmällä harjalla. Juuriharjalla jalkojen pesun ajattelukin jo koski ikäihmisen mieltä. Yhdessä pohdittiin myös opettajan ajattelemattomuutta, kun hän vei avojalkaiset oppilaansa metsään, vaikka maassa oli jo kuuraa.

Kaikilla ikäihmisillä ei ole kokemusta variksensaappaista. Kyse on varmaankin kaupunkilaislapsista, jotka kesäisin ovat kulkeneet tennareilla katuja pitkin. Erästä ryhmäläistä kosketti pienen lapsen kenkien jälleen näkeminen esityksessä. Se tuntui niin tutulta ja elähdyttävältäkin.

Entisaikaan kaikessa on täytynyt säästää. Niin kengissäkin. Kun sunnuntaisin mentiin kirkkoon, kuljettiin alkumatka avojaloin, mutta kirkkoa lähestyttäessä laitettiin kengät jalkaan.

Mietin, onkohan sellaistakaan käytäntöä enää olemassa kuin kouluvaatteiden vaihtaminen arkivaatteisiin. Eli silloin  säästettiin kouluvaatteita ja laitettiin huonommat kamppeet päälle kotona. Niin minä olen kolmilapsisessa perheessä tehnyt.

 

 

 

Eipä voisi  paremmin alkaa uusi vuosi 2017 ja Elämän Kengät -työskentelyn toinen vaihe kuin kirpputorikäynnillä Raksilassa! Kengät alkoivat kutsua meitä puoleensa oikein urakalla!

Löytyi valkeat saapikkaat, naisellisia, säpäkän näköisiä avokkaita, balleriinoja, kangas- ja aamutossuja, salaperäinen kenkälaatikko jne. Voisiko valkoisia kangastossuja tuunata lisää?

Uhkuimme Hennan kanssa  luovuuden kipinöintiä ja löytämisen iloa!

Takana on viime syksy ja lämpöinen työskentely Tuiran palvelukeskuksen ikäihmisten kanssa. Edessä lasten ja nuorten kanssa työskentely. Työryhmäämme kuuluvat tanssitaiteilija Henna Hanhineva, yhteisötaiteilija Merja Männikkö ja dramaturgi Annina Rokka.

Tulevana viikonloppuna alamme työstää keräämäämme materiaalia esitysmuotoon.

Tästä jatketaan!