Kokoonnuimme tuttuun Tuiran palvelukeskuksen kirjastohuoneeseen. Melkein kaikki ryhmäläiset pääsivät paikalle. Hennan kanssa järjestelimme rekvisiitan paikoilleen. Rauha laskeutui tekemiseen. Meillä oli vastassamme lämmin ja ymmärtäväinen ikäihmisistä koostuva yleisö, jolta kaipasimme kommentteja siitä, olemmeko oikealla tiellä.
Elämän Kenkien ensimmäiset kymmenen minuuttia alkoivat aamutossujen tassuttelulla. Siirryttiin nykypäivästä lapsuusaikoihin ja kokemuksiin siellä.
Äidin ja lapsen suhdetta on tärkeä käsitellä. Kengät keskustelevat, mutta myöskin ikäihmisten muistot puheena ja liikekielenä. Kyseessä ei ole pelkästään esityksen alku vaan syvä tutkielma elämän kulusta Suomen itsenäisyyden alkuvuosikymmenien ihmisten ajatuksista ja valinnoista.
Keskiössä on eletty elämä, joka ansaitsee tulla esiin.
Aplodien jälkeen alkoi keskustelu. Demoesitys oli tuntunut yleisöstä tutulta. Yleisö totesi, että lapsuusaika oli ollut köyhää aikaa, jolloin ei ollut paljon vaatteita kaupoissa. Ne piti tehdä itse. Äidin tekemä takki oli uusi joka tapauksessa, vaikka se oli yhdistelmä kahdesta eri vaatekappaleesta.
Variksenjalat herättivät paljon keskustelua. Niiden oikea nimitys oli variksensaappaat, jotka syntyivät, kun lapsena käveltiin avojaloin rantaan ongelle. Lika tarttui jalkoihin savisesta maasta sateen jälkeen.
Saunassa jalkoja ei kuitenkaan pesty juuriharjalla vaan pehmeämmällä harjalla. Juuriharjalla jalkojen pesun ajattelukin jo koski ikäihmisen mieltä. Yhdessä pohdittiin myös opettajan ajattelemattomuutta, kun hän vei avojalkaiset oppilaansa metsään, vaikka maassa oli jo kuuraa.
Kaikilla ikäihmisillä ei ole kokemusta variksensaappaista. Kyse on varmaankin kaupunkilaislapsista, jotka kesäisin ovat kulkeneet tennareilla katuja pitkin. Erästä ryhmäläistä kosketti pienen lapsen kenkien jälleen näkeminen esityksessä. Se tuntui niin tutulta ja elähdyttävältäkin.
Entisaikaan kaikessa on täytynyt säästää. Niin kengissäkin. Kun sunnuntaisin mentiin kirkkoon, kuljettiin alkumatka avojaloin, mutta kirkkoa lähestyttäessä laitettiin kengät jalkaan.
Mietin, onkohan sellaistakaan käytäntöä enää olemassa kuin kouluvaatteiden vaihtaminen arkivaatteisiin. Eli silloin säästettiin kouluvaatteita ja laitettiin huonommat kamppeet päälle kotona. Niin minä olen kolmilapsisessa perheessä tehnyt.
