Kaikki alkaa kehoon menemisestä. Joku meistä ohjaa lempeästi ja herättelee kehon harjoitukseen. Musiikki soi taustalla, luo atmosfääriä tilaan. Erilaiset kengät ovat rivissä sohvilla odottaen mukaan pääsyä. Tuirassa sijaitsevan harjoitustilamme ikkunat tarjoavat alkuvuoden valoa harjoituksiin. On kiva leikkiä varjolla, joka kiertää huoneessa seinältä toiselle harjoitusten edetessä.
Improvisaatio on tärkeä tapa löytää uutta. Naisten avokkaat puhuttelevat meitä. Ne siirtyvät naiselta toiselle mitä eriskummallisimpia reittejä. Keskittyminen yhteen kenkään kerrallaan on selkeää ja tavoiteltavaa. Yksikään kenkä ei putoa vaan jatkaa matkaansa lopulta läpinäkyvään ruskeaan säkkiin. Jos kenkä putoaisi, se ei olisi katastrofi vaan tarkoitettu tapahtumaan.
Kaksi naista muodostavat keskenään liikkuvan kenkäpatsaan, jossa erilaiset kengät risteilevät, tipahtavat melkein lattialle tai löytävät yhteen. Kengät ovat kuin erilaiset naiset yhdessä.
Jos asettaa jalkaansa kengän, joka ei tunnu omalta, voi oppia uutta. Voiko omaan tapaan olla nainen tulla muutos? Pohdin, ovatko korkokengät vain kulissia? Vai tarvitaanko korkoja korostamaan naiseutta ja sitä kautta elämästä nauttimista? Paljain jaloin olen oma itseni, mutta tarvitsen myös suojaa kengistä.
Koska olen pitkä ihminen, on minulle ollut aina luontevampaa valita matalat kengät. En oikein osaa kävellä korkeilla koroilla. Sain äidiltäni ruskeat avokkaat, joiden en uskonut sopivan jalkaani, mutta toisin kävi: ne olivat minulle juuri sopivat. Siitäpä vain korkokengillä kävelyä opettelemaan!
Joku on todennut viisaasti, että hyvät asiat tapahtuvat hitaasti. Sitä täytyy vain malttaa pysähtyä kaiken innokkuuden ja palavan tekemisen keskellä.
Elämän Kengät –harjoitusten välillä mieleeni on nousut ajatus:
”kauneus on syvä asia”. Siihen liittyy ajatus, miten otan maailman vastaan.
Kauneus on kohtaamisen taidetta.